Miten uutta tietoa syntyy?

Lapset oppivat ensin puhumaan ja sitten kysymään. Mikä tuo on? Miksi? Kysymällä oppii paljon - sekä asioista että vastaajista. Oletko itse koskaan miettinyt mistä tieto syntyy? Mistä vastaajat tietävät mikä mikäkin asia on ja miksi se on se mikä se on? Vastauksia voi antaa monella tavalla - arvaamalla, opettelemalla mitä muut ovat selvittäneet tai tutkimalla. Välillä vaatii paljon rohkeutta olla arvaamatta ja vastata ettei tiedä. Silloin voi lukea ja selvittää onko joku jo ottanut asiasta selvää. Ellei ole, voi oppimansa pohjalta tehdä arvauksen ja jopa itse tutkia asiaa. Tämä tarina kertoo miten uutta tietoa syntyy jos arvauksesta jatkaa eteenpäin.

Lapset siis oppivat kysymään heti opittuaan puhumaan. Uuden tiedon etsimisessä kaikki alkaa kysymyksestä - muut saattavat osata vastata, ja lukemalla itse mitä kysymyksestä on opetettu saa jo paljon selville. Aina vastausta ei ole. Silloin voi esittää arvauksen jo tietämänsä pohjalta. Kannattaa kuitenkin olla todella varovainen - arvaus ei ole vielä uutta tietoa. Arvaus saattaa olla joko oikein tai väärin. Arvaus on kuitenkin tärkeä - tutkijat sanovat sitä hypoteesiksi eli arvaukseksi joka perustuu opittuun. Joskus voi olla hyvä opiskella lisää - kysymykseen saattaa löytyä vastaus mutta vähintäänkin oppii parantamaan arvaustaan.

Millainen on sitten hyvä arvaus? Sellainen jota voi tutkia tekemällä kokeen. Tehdäkseen kokeen täytyy pystyä mittaamaan tai tarkkailemaan. Mittaamista on monenlaista - esimerkiksi painon tai nopeuden mittaamista. Tai jos on kiinnostunut ihmisten mielipiteistä voi kysyä niitä - esimerkiksi kuinka moni ihminen tykkää kissoista ja kuinka moni koirista. Mittaamalla voi tehdä kokeita joilla voi vastata kysymyksiin mitä, missä, milloin ja kuka. Kaikkea ei pysty mittaamaan, mutta kokeita voi tehdä myös selvittääkseen vastauksia kysymyksiin miksi tai kuinka. Koe suunnitellaan niin että sen tuloksen voi mitata tai kerätä muulla tavoin talteen. Kokeen tulokset - esimerkiksi mitattu koko tai nopeus - laitetaan huolellisesti muistiin vaikkapa paperille tai tietokoneelle. Kun tulokset on kerätty, niitä tarkastellaan ja tulkitaan onnistuiko aiempi arvaus vai ei. Tulkinta arvauksen onnistumisesta on tietoa. Kysymistä, arvausta, koetta ja tulkintaa sanotaan tutkimiseksi. Tutkimalla saadaan uutta tietoa jos kukaan ei ole aiemmin tehnyt samaa arvausta ja koetta. Usein on hyödyllistä tehdä muiden ihmisten jo tekemiä kokeita uudestaan. Tekemällä oppii tekemään asioita paremmin ja samalla on mahdollisuus selvittää itse kuinka hyvin aiemmin hankittu tieto pitää paikkansa. Ei ole mitenkään harvinaista että vanhasta tiedosta löytyy virhe joka korjataan uuden tiedon avulla. Uutta tietoa ei löydy joka kerta, mutta aina voi tehdä paremman kysymyksen, uuden arvauksen, toistaa kokeen ja tarkastella tuloksia uudestaan. Ennemmin tai myöhemmin saadaan aikaan uutta tietoa. Sitä ennen on rohkeaa ja viisasta sanoa ettei tiedä kun ei tiedä. Mielipide ei ole tietoa, mutta mielipiteistä voidaan synnyttää uutta tietoa tutkimalla.

Tausta: Poikani 6.luokan kotitehtäväksi saama tiedesanasto Austinissa, Leen ala-asteella.

Robotit ja pyrstötähti

Olipa kerran uteliaita ihmisiä jotka kiinnostuivat pyrstötähdistä. Sinäkin olet joskus saattanut nähdä pyrstötähden yötaivaalla. Maasta katsottuna ne liikkuvat hitaasti, heijastava huntu perässään. Aiemmin ihmiset luulivat pyrstötähtiä tähdiksi joilla on pyrstö. Nykyään lapsetkin tietävät että tähdet ovat samanlaisia kuin aurinko. Tähdet tuottavat valonsa itse, mutta pyrstötähdet vain heijastavat auringon valoa. Pyrstö muodostuu kun auringon lämpö sulattaa avaruuden matkaajan jäätyneen ytimen. Erehdysten välttämiseksi pyrstötähtiä sanotaankin nykyään komeetoiksi. Tutkijat alkoivat käyttää parempaa nimeä huomattuaan että vanha nimi oli harhaanjohtava.

Komeetoissa on paljon kaunista ja mielenkiintoista. Ne ilmestyvät tasaisin väliajoin yötaivaalle kiertämään aurinkoa ja synnyttävät kauniin pyrstön peräänsä. Komeettojen kauneuden ihailun lisäksi ihmisiä alkoi kiinnostaa mitä komeetat kantavat mukanaan. Aluksi rakennettiin kaukoputkia. Niillä näki komeetan tarkemmin kuin paljain silmin, mutta komeetan sisään kaukoputkilla ei nähnyt. Kaukoputkien kuvista nähtiin mistä komeetat koostuu mutta silti jäi paljon arvailun varaan ja komeetan pölypilven peittoon.

Monille ihmisille tutuin komeetta on nimeltään Halley. Se näkyy maahan paljain silmin ja kiertää aurinkoa 75 vuoden välein. Se on pitkä aika. Silti osa ihmisistä ehtii nähden sen jopa kaksi kertaa elämänsä aikana, useimmilla meistä on mahdollisuus nähdä Halley ainakin kerran. Halleytä tutkittaessa seuraavaksi keksittiin lähettää robotti lentämään sen ohi. Ensimmäinen komeettarobotti sai nimekseen Giotto. Komeetan läheltä ei ole helppoa ja turvallista lentää, ja Giottolle kävi niin että komeetan kappaleet osuivat siihen ja saivat sen pyörimään. Onneksi tähän oli varauduttu ja pyöriminen saatiin pysäytettyä. Komeetta ei kuitenkaan laskenut robottia helpolla. Seuraavaksi komeetan palaset rikkoivat Giotton kameran mutta onneksi vasta sen jälkeen kun kuvia oli jo saatu. Giotto oli sitkeä robotti. Se palasi ohilennoltaan kiertämään Maan josta se ohjattiin vielä toisen komeetan lähelle. Tällä kertaa ei enää saatu kuvia rikkinäisellä kameralla, mutta opittiin lisää robottien lennättämisestä avaruudessa.

Uusi tieto innosti eikä rikkinäisistä kameroista lannistuttu. Seuraavaksi alettiin suunnitella uutta tutkimusretkeä ja nyt komeetalle päätettiin lähettää robottikaksikko, Rosetta ja Philae. Haluttiin kokeilla saisiko robotit lähetettyä kiertämään komeettaa niin että pienemmän robotin saisi lähetettyä komeetan pinnalle. Vaikka komeetta näyttää yötaivaalla melko pieneltä, ne ovat ihmiseen nähden aika isoja. Sen verran isoja ja painavia että avaruudessa niitä kiertämään voidaan laittaa muutama robotti.

Kukaan ei ollut aiemmin lähettänyt robotteja kiertämään komeettaa. Komeetat matkaavat avaruudessa todella kovaa vauhtia. Maasta lähtevien rakettien mukaan ei mahdu niin paljon polttoainetta että robotit voitaisiin kiihdyttää samaan vauhtiin komeetan kanssa moottoreilla. Onneksi avaruudessa voi käyttää planeettoja apuna kiihdytyksessä kunhan muistaa varata riittävästi aikaa pitkiin kierroksiin. Robottikaksikko lingottiin samaan vauhtiin komeetan kanssa kierrättämällä ne ensin Maan ympäri, sitten Mars-planeetan ympäri, uudestaan Maan ympäri, sitten asteroidin ympäri ja vielä kolmannen kerran Maan ympäri. Kun robotit ja komeetta lopulta kohtasivat, robottien vauhtia jarrutettiin niin että ne jatkoivat etenemistään yhtä matkaa, samalla vauhdilla.

Rosettan itsestään ottama kuva, taustalla Halleyn komeetta. Copyright: ESA/Rosetta/Philae/CIVA

Avaruudessa kiihdyttely ja matkustaminen vie aikaa joten vasta kymmenen vuotta Maasta lähdön jälkeen oltiin valmiina lähettämään pieni Philae-robotti komeetan pinnalle. Sinne ei ole ihan helppo laskeutua ja kukaan ei ollut yrittänyt sitä aiemmin. Laskeutuessaan Philae otti hienoja kuvia ja lähetti ne Rosettan avulla Maahan ihmisten ihasteltavaksi.

Philae-robotin ottama lähikuva komeetan pinnasta. Copyright: ESA/Rosetta/Philae/ROLIS/DLR

Philae koitettiin saada pysymään kiinni komeetassa laukaisemalla kiinnikkeitä komeetan pintaan. Kaikki ei kuitenkaan onnistunut kunnolla - laskeutumiskohta oli hyvin pehmeä ja kiinnikkeet ei tarttuneet kunnolla. Philae ajautui varjoisaan kohtaan ja se ei saanut auringon valoa sähköä varten. Levättyään hetken Philae heräsi lähempänä aurinkoa ja se jaksoi vielä lähettää lisätietoja komeetasta.

Philae herää komeetan lähestyessä aurinkoa. Rosetta taustalla. Copyright: ESA

Molemmat robotit, Rosetta ja Philae, ovat auttaneet kaikkia uteliaita uuden tiedon hankkimisessa. Ne ovat ottaneet suuren määrän valokuvia ja tehneet paljon mittauksia. Nyt tiedämme että vesi siellä on erilaista kuin Maassa, joten Maan vesi ei ainakaan ole peräisin samanlaisista komeetoista kuin Halley. Ehkä myöhemmin selviää onko komeetoilla ainesosia joista elämä Maassakin on voinut kehittyä. Se tiedetään että jotkin komeetat ovat kiertäneet Aurinkoa kauemmin kuin Maa on ollut olemassa. Ehkä sinäkin olet utelias ja autat muita uteliaita uuden tiedon tutkimisessa.

Tausta: Tyttäreni pyysi kirjoittamaan avaruudesta. Tarinan tietolähteinä useat ESA:n blogikirjoitukset ja Wikipedian artikkelit.

Tarina tulivuorten syntymästä ja kuolemasta

Ihmiset ovat kautta aikojen asettuneet tulivuorien lähelle asumaan. Tuntuu vähän hassulta miksi kukaan haluaisi asua lähellä pelottavia tulivuoria jotka saattaa sylkeä kiehuvaa kiveä ja myrkyllisiä kaasuja. Ihmiset kuitenkin asettuvat tulivuorten lähelle koska ne synnyttävät elämää ja rikkauksia maan sisältä. Maa tulivuorten lähellä on hedelmällistä kasveille. Hyvin kasvavat kasvit houkuttelevat eläimiä, myös ihmisiä. Maan sisältä syöksevässä tulikuumassa laavassa on usein myös muita maan rikkauksia kuten mineraaleja ja metalleja. Tietenkään kaikki ihmiset ei halua asettua tulivuorten viereen rakentamaan kotiaan, mutta kaikkialla maailmassa ihmisiä asuu tulivuorten lähellä. Tulivuoret eri puolilla maapalloa on erilaisia. Tämä tarina kertoo tulivuorten syntymästä ja kuolemasta keskellä valtamerta, Havaijin saarilla.

Tulivuorten syntyminen ja kuoleminen vie valtavan kauan aikaa. Havaijin tulivuorisaaret ovat alkaneet kasvaa kauan, kauan ennen ihmisiä keskelle valtamerta, Tyynen valtameren kuuman pisteen päälle. Kuuma piste on iso, merenpohjan alla oleva alue johon on päässyt purkautumaan tulikuumaa kiveä maan sisältä. Tulivuorisaaret alkaa syntyä kun kuuma ja kiehuva kivikeitos pääsee nousemaan meren pohjaan, jolloin se alkaa jäähtyä merivedessä. Hiljalleen kuumaa kiveä kuplii lisää ja tulivuori kohoaa pintaan. Merivedessä jäähtyvä laava kasaantuu hiljalleen merenalaiseksi vuoreksi joka yltää pohjasta pintaan saakka. Pintaan päästyään kuuma kivikeitos jäähtyy hitaammin koska veden sijaan sitä jäähdyttää ilma. Havaijilla kuuma kiviaines alkaa pinnalle päästyään räjähdellä ympäriinsä ja pärskähdellä valuessaan rinnettä pitkin meriveteen. Tämä jatkuu pitkään ja saaria muodostavat vuoret kasvaa meren pinnasta jopa kilometrin korkuiseksi. Tulivuori lakkaa kasvamasta korkeutta kun se on niin korkea että sieltä valuva laava ei enää yllä meriveteen asti ennen jäähtymistään. Kuuma laava ei enää pärsky vaan laava purkautuu hiljalleen ja tasoittaa saarta kilven muotoiseksi. Muodostuvia saaria kutsutaankin kilviksi - ne on samankaltaisia kuin kilpikonnan kilvet, pyöreitä, melko tasaisia ja keskeltä paksumpia. Myös meren elämä saaren ympärillä alkaa monipuolistua kun kuuma laava ei enää valu mereen asti. Saaren ympärille alkaa kasvaa koralleja jotka houkuttelee kasveja, kaloja, äyriäisiä ja meren eläimiä.

Kuvasarja tulivuoren kulumisesta ja koralliatollin muodostumisesta. Lähde: Wikipedia, public domain

Lopulta tulivuorisaaren korkeus alkaa hiljalleen madaltua, mutta samalla merenalaiset korallit kasvavat. Tulivuori kutistuu hiljalleen sateen ja tuulen kuluttaessa vuoren rinteitä. Rinne haurastuu vierien kivinä ja hiekkana kohti rantaa, aina mereen saakka. Usein tulivuori lakkaa purkautumasta jatkuvasti eikä enää syökse laavaa. Ihmiset uskaltautuvat asumaan samalle saarelle tulivuoren kanssa, vaikka tietävätkin että tulivuori saattaa välillä purkautua ja sytyttää metsää sekä taloja palamaan. Tällaista tapahtuu kuitenkin niin harvoin että ihmiset tyytyvät siirtymään turvaan ja rakentamaan talojaan uudestaan vaaran poistuttua. Hiljalleen tulivuori jatkaa kulumistaan ja vajoamistaan, kunnes se lopulta lähestyy pintaa vajoten ympäröivän koralliatollin suojaan veden alle kuolemaan, tarjoten elämää ympäröivälle korallirinkulalle. Tulivuorisaari Havaijilla kuolee kun sen alla oleva maa liikkuu hiljalleen pois kuuman pisteen päältä eikä laavaa enää pääse purkautumaan. Tulivuorisaarten syntymä ja kuolema tapahtuu niin hitaasti että ihmiset eivät koskaan ehdi kokemaan saaren syntymää ja kuolemaa samalla saarella.

Tausta:

Tyttäreni kyselee aika ajoin tulivuorista ja laavasta. Kiinnostus saattaa liittyä siihen että sain vuoden 2014 lopulla mahdollisuuden patikoida St.Helensin rinnettä ylös Washingtonin osavaltoissa, Yhdysvalloissa työmatkan yhteydessä. On melko vaikuttavaa nähdä alue jossa vuori on lyhentynyt räjähdyksen seurauksena monta sataa metriä ja valtavia, lohjenneita sekä osittain sulaneita kivenlohkareita on putoillut pitkin vuorenrinnettä. Tästä tapahtumasta ei ole monta kymmentä vuotta aikaa. Retkestä jäi muistoiksi mielenkiintoisia kuvia ja tarinoita kerrottavaksi. Tein myös joskus alakoulussa esitelmän tulivuorista ja mieleeni jäi Krakataun purkaus yli sata vuotta sitten. Tulivuoriaiheeseen oli siis mukava palata.

Auto joka ajaa itsestään

Olipa kerran tyttö joka pääsi tutustumaan itsestään ajavaan autoon. Aikuiset kertoivat että itsestään ajavaa autoa testattiin ympäri kaupunkia ja kaupunkilaisille annettiin mahdollisuus tutustua autoon. Itsestään ajava auto toimi niin että siihen laitettiin määränpää jonka jälkeen se lähti ajamaan itsestään muun liikenteen seassa, väistellen ihmisiä ja muita autoja. Se odotti vuoroaan liikennevaloissa kuten muutkin ja pysähtyi jos joku ylitti suojatien. Se ohitti pyöräilijät, kävelijät ja esteet varovasti. Tytön isä kertoi nähneensä itsestään ajavan auton pyöräillessään kaupungilla ja oli siitä kovin innoissaan. Itsestään ajavaa autoa vasta kehitettiin joten sen kyydissä matkusti aina aikuisia, valmiina ottamaan ohjat jos siihen oli tarvetta. Kun itsestään ajavan auton toiminnasta keksittiin parannettavaa, kyydissä matkustavat ihmiset kirjoittivat kehitysajatukset muistiin.

Aikuiset esittelivät itsestään ajavaa autoa ja hymyilivät. He kertoivat kuinka autossa on paljon tunnistimia ympäristön tarkkailuun. Itsestään ajavasta autosta näytettiin videoita joista näki kuinka tietokoneet seurasivat koko ajan auton ympärillä tapahtuvia asioita. Kerrottiin kuinka itsestään ajava auto pystyy pysähtymään nopeammin kuin aikuiset jotka ajavat autoa. Uusin versio itsestään ajavasta autosta näytti kiltiltä eikä siinä ollut enää edes rattia. Kehittäjät sanoivat että kun auto on valmis, ratille ei ole tarvetta.

Itsestään ajava auto vuonna 2015. Kuva: Ville Ilvonen

Videolla näytettiin kuinka autoa oli päässyt testaamaan ihmiset jotka olivat siitä innoissaan. Yksi ihmisistä oli sokea eikä olisi voinut itse ajaa autoa, toiset olivat vanhoja eivätkä enää itse halunneet ajaa autoa. Autoa olivat kokeilleet myös lapset, heidän vanhempansa ja perheen koirakin oli päässyt auton kyytiin. Kaikki olivat autosta innoissaan ja heitä hymyilytti.

Tyttö kuunteli aikuisten kertomuksia mutta häntä pelotti. "Mitä jos itsestään ajava auto menee rikki, ei toimi oikein ja ajaa jonkun päälle?", hän kysyi.

Aikuiset kertoivat että itsestään ajava auto ajaa koko ajan nopeusrajoitusten mukaan eikä koskaan ylinopeutta, hiljempaa kuin monet aikuiset ajavat liikenteessä. Itsestään ajavasta autosta kerrottiin että sellaisilla on ajettu valtavasti ja ne eivät ole koskaan törmänneet keneenkään. Kerrottiin myös että aikuiset jotka ovat ajaneet autoa ovat törmänneet itsestään ajavan auton perään varomattomuuttaan.Tytöllä ei kuitenkaan tullut turvallisempi olo koska häntä pelotti itsestään ajava auto.

Tytön isä kertoi että itsestään ajava auto on taitavampi ajamaan kuin monet ihmiset. "Sinun kyydissä minua ei ole koskaan pelottanut koska sinä ajat niin hyvin.", tyttö sanoi isälleen. "Itsestään ajava auto on parempi kuljettaja kuin minä.", isä vastasi. "Silti minua pelottaa ajatus itsestään ajavasta autosta". "Ei se haittaa.", isä vastasi ja kyykistyi tytön eteen. "Pelkäämisessä ei ole mitään vikaa, mutta pelolle ei saa antaa periksi.", isä sanoi. "Itse ajavat autot ei pelota minua, koska ne eivät säikähdä yllättäviä tilanteita eivätkä mene paniikkiin.", isä kertoi. "Jos itseajava auto ei tiedä mitä tehdä tai siihen tulee vika, se jarruttaa tien sivuun eikä jatka matkaa ennenkuin on turvallista jatkaa tai vika on korjattu.", isä jatkoi. "Kaikki ihmiset ei toimi näin. Ihmiset ajavat rikkinäisillä autoilla jotka eivät ole turvallisia, rikkovat liikennesääntöjä ja saattavat mennä paniikkiin yllättävissä tilanteissa. Osa ihmisistä ajaa päihtyneenä tai ollessaan sairaana. Siksi minä pelkään ihmisten ajamia autoja enemmän kuin itsestään ajavia autoja.", isä sanoi tytölle ja hymyili. "Sinä saat kuitenkin pelätä, mutta toivottavasti uskallat voittaa pelkosi kun aikanaan saat mahdollisuuden kokeilla itsestään ajavaa autoa. Uskon että itsestään ajavat autot auttavat meitä rakentamaan paljon turvallisemman tulevaisuuden sinun kasvaessa isommaksi. Minä toivon että itsestään ajava auto ajaa puolestani kun en itse enää voi turvallisesti ajaa autoa. Toivottavasti jo aiemminkin."


Tarinan tausta:
Tarina innoittajana on vierailu Googlen self-driving-car-projektin esittelyssä lasteni  ja vaimoni kanssa, Austinin Thinkeryssä, Texasissa elokuussa 2015. Lisämateriaalina on käytetty osaa hyvin lähteistetystä Mannerheimin lastensuojeluliiton materiaalista "Pelottaa! Työkirja lapsen pelkojen kohtaamiseen.", erityisesti kohtaa "Tee lapsellesi oma satu, jossa hän voi eläytyä pelottaviin asioihin." sivulla 17.

Tyttö josta tuli maailman paras matematiikassa

Olipa kerran pieni tyttö, joka unelmoi tulevansa kirjailijaksi. Hän käytti kaiken vapaa-aikansa lukemiseen ja luki kaikkea mitä käsiinsä sai. Tytön vanhemmat olivat erittäin kannustavia ja rohkaisevia hänen kasvaessaan sisarustensa kanssa sodan aikana. Sodan aikaisista vaikeuksista huolimatta tytön vanhemmat pitivät tärkeänä että tyttö ja hänen sisaruksensa kokivat asiat tekemänsä asiat mielekkäinä ja palkitsevina. Tytön onneksi sota loppui hänen päästessään ala-asteelta. Sodan loputtua hän sai iloita opiskelusta joka ei aiemmin olisi ollut mahdollista. Onneksi tytöllä oli ystävä joka oli myös kiinnostunut lukemisesta. Yhdessä he kulkivat kirjakaupoissa ja ostivat luettavaksi mitä erilaisimpia kirjoja.

Tytön isoveljellä oli tapana kertoa hänelle mitä hän oli koulussa oppinut. Eräänä päivänä hän kertoi tytölle miten voidaan laskea yhteen kaikki luvut yhden ja sadan väliltä. Isoveli oli lukenut lehdestä miten erittäin kuuluisa matemaatikko oli ratkaissut ongelman ja ratkaisu tuntui tytöstä kiehtovalta. Se oli ensimmäinen kerta kun hän nautti nähdessään mielestään kauniin ratkaisun matematiikan ongelmaan vaikka ei ollutkaan keksinyt sitä itse. Tytön opettajat olivat erittäin taitavia auttamaan ja hänen koulunsa rehtori halusi varmistaa että kaikilla lapsilla, tytöillä ja pojilla, oli samat mahdollisuudet oppia. Mahdollisuuksien myötä tyttö kiinnostui yhä vaikeammista tehtävistä ja päätyi osallistumaan kilpailuihin, joissa ratkaistiin matemaattisia ongelmia. Aina matematiikan parissa ei ollut mukavaa ja tytöllä meni muutama vuosi jolloin hän ei pärjännyt koska hän ei ollut kiinnostunut ajattelemaan matematiikka. Innostuttuaan hän kuitenkin nautti haasteista ja mitä enemmän hän vietti aikaa matematiikan parissa, sitä enemmän hän siitä innostui.

Päästyään yliopistoon tyttö vietti aikaa luokkakaveriensa kanssa yhdessä ongelmia ratkoen ja lukien. Hän oli kiitollinen kaikille ystävilleen tuesta ja ystävyydestä, koska ystävät auttoivat häntä kehittymään paremmaksi matematiikassa. Ystäviensä kanssa hän keskittyi ongelmien ratkaisuun ja kehittyi niin taitavaksi että hän pääsi suorittamaan matematiikan tutkintoa eräässä maailman parhaista yliopistoista. Muutettuaan yliopistoon toiselle puolelle maailmaa, tyttö huomasi olevansa taitava joidenkin ongelmien ratkaisemisessa mutta ei tiennyt kaikkea mitä muut opiskelijat olivat jo opiskelleet. Onneksi yksi hänen opettajistaan oli kuitenkin erityisen taitava vaikeiden asioiden selittämisessä yksinkertaisesti. Tyttö alkoi osallistua tämän taitavan opettajan tunneille ja alkoi kysellä häneltä kysymyksiä joista seuranneet keskustelut valaisivat ongelmia ja auttoivat tyttöä ymmärtämään niitä paremmin. Opettaja oli erittäin rohkaiseva ja auttoi tyttöä keräämään pitkän listan ideoita joita hän halusi tutkia tarkemmin.

Nykyään tyttö tutkii mieluiten löytämiään kiinnostavia ongelmia ja seuraa niitä tutkimalla minne ikinä ne vievätkään. Kaikkein palkitsevimpana tyttö pitää hetkeä jolloin hän saa 'Ahaa'-elämyksen, innostuksen löydöstä ja nautinnon jonkin uuden asian ymmärtämisestä. Hän kertoo että tuntuu upealta nähdä ongelman ratkeamisen jälkeen selkeä ratkaisu jota ei aiemmin pystynyt näkemään. Vaikeiden ongelmien kanssa eteenpäin pääsyssä auttaa hänen mielestään parhaiten keskustelut erilaisten ihmisten kanssa. Hän kertoo olevansa hidas ajattelija ja tarvitsevansa paljon aikaa järjestelläkseen ajatuksensa niin, että hän voi ratkaista ongelmia.

Tänä päivänä tyttö, nyt jo nainen, nimeltään Maryam Mirzakhani työskentelee eräässä maailman arvostetuimmista yliopistoista professorina. Hän tutkii ja opettaa matematiikkaa, erikoisalanaan kuvioiden ja kappaleiden ominaisuuksien tutkiminen matematiikan avulla. Professori Mirzakhan, palkittiin Fields-mitalilla joka on maailman arvostetuin palkinto työstä matematiikan parissa. Palkinto myönnetään vain erittäin harvoille. Hän oli ensimmäinen nainen, ja tyttö, jolle palkinto on koskaan myönnetty. Matematiikan lisäksi hän tykkää viettää aikaa perheensä kanssa ja nauttii edelleen lukemisesta.

Tarina perustuu matematiikan professori Maryam Mirzakhanin haastatteluun vuodelta 2008